Stug 3 eli Sturmi oli saksalaisten rakentama rynnäkkötykki toisen maailmansodan aikaan. Kyseessä ei siis ole täysin suomalainen panssarivaunu, koska tankki on valmistettu Saksassa. Stug 3 on kuitenkin tunnetuin suomalainen tankki toisessa maailmansodassa. Stug kolmosia lähetettiin Suomeen Saksasta yhteensä 59 kappaletta. Yhden Stug 3 -vaunun hinta oli 3,2 miljoonaa sen aikaista Suomen markkaa. Nykyrahassa yhden Stug-panssarintorjuntavaunun hinta olisi ollut noin miljoona euroa. Aika halpa hinta verrattuna siihen, mitä rynnäkköpanssarivaunut maksavat nykyään.

Stug III sai suomalaisilta lempinimen “Sturmi”, ja vaunu ansaitseekin hienon lempinimen, sillä se oli todella hyödyllinen jatkosodan rintamalla. Stug kolme -rynnäkköpanssarivaunut saavuttivat monia voittoja jatkosodassa, ja niillä tuhottiin yhteensä 87 neuvostoliittolaista panssaria. Ainoastaan 8 kappaletta Suomen Sturmeista tuhottiin Neuvostoliiton toimesta.  Saavutus on vielä vaikuttavampi kun otetaan huomioon, että vain 29 Sturmia pääsi taistelukentälle asti. Loput 30 Stugia eivät edes päässeet tositoimiin, ja yksi vaunuista jopa purettiin varaosiksi muihin Sturmeihin, sillä osista oli pulaa.

Stug 3 yleisön ihailtavana Lappeenrannassa.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Sturmi oli erinomainen Suomen metsäiseen maastoon. Matala rynnäkköpanssarivaunu oli helppo piilottaa pienten nyppylöiden taakse, joten se oli erittäin hankala laite havaita. Myös huoltaminen oli helppoa, sillä Sturmissa ei ollut tykkitornia. Mitä vähemmän liikkuvia osia sitä vähemmän huollettavaa. 

Tankintuhoajaa operoitiin neljän hengen voimin. Komentaja, ajaja, ampuja ja lataaja mahtuivat jokainen tämän kompaktin laitteen sisälle. Lataajalla oli myös toinen tehtävä tykin lataamisen lisäksi, sillä hän toimi myös radiomiehenä.

Sturmin tarina sai alkunsa, kun saksalainen eversti Erich von Mansteinin teki ehdotuksen kenraali Ludwig Beckille vuonna 1935, jossa vaadittiin, että rynnäkkötykistöä pitäisi käyttää jalkaväkijoukkojen tukena. Everstin ehdotus johti siihen, että Daimler-Benz sai 15. kesäkuuta 1936 Saksan armeijalta käskyn suunnitella panssaroitu jalkaväen tukemiseen soveltuva taisteluvaunu, johon voitaisiin asentaa 75mm tykki. Tykin suuntausalueen piti olla rajattu, mutta vähintään 25 astetta, ja sen tuli olla asennettu kokonaan suljettuun päällysrakenteeseen, jotta se antaisi miehistölle tarvittavaa suojaa myös ylhäältä käsin. Vaunu ei saanut olla korkeampi kuin täysikasvuisen miehen pituus, joten tavoitteena oli jo alunperin rakentaa todella matala rynnäkkövaunu.

Koska StuG III oli suunniteltu alkujaan jalkaväkeä vastaan, ensimmäisiin Stugeihin oli asennettu matalalähtönopeuksinen 75mm StuG 7,5cm K-tykki, jolla ammuttiin enimmäkseen sirpalekranaatteja. Saksalaisten Stugien kohdattua neuvostoliittolaisia T-34-panssarivaunuja StuG III -vaunujen aseistusta alettiin kehitellä järeämpään suuntaan. Uusi pääase oli 75mm StuK 40 L/43, joka otettiin käyttöön vuonna 1942 F-mallissa. Tykissä ampumatarvike vaihdettu uuteen, pidempihylsyiseen ja tehokkaampaan malliin. Lisäksi putken pituus oli melkein kaksi kertaa suurempi aiempaan verrattuna. Saman vuoden syksyllä otettiin käyttöön StuK 40-kanuunan, suomalaisittain 75 PsvK 40. Kyseessä oli uudempi malli, jossa oli 48 kaliiperin pituinen putki. Uudenlaisella tykillä panssarikranaatin lähtönopeus oli lähes 800m/s, joten sillä kyettiin tuhoamaan yleisimmät vihollispanssarit 1 000 metrin etäisyydeltä, missä läpäisyteho riitti vielä noin 100mm asti.

Nykyään melkein kaikki suomalaiset Stugit on romutettu ja kierrätetty romurautana. Joitakin yksilöitä on kuitenkin museoitu, mikä on todella hienoa. Esimerkiksi Parolan panssarimuseossa on nähtävillä alkuperäinen Stug 3 -rynnäkkövaunu.

Kannattaa käydä katsomassa, jos sattuu joskus vierailemaan Parolan suunnalla.